Tässä muutamia ideoita auringonkukkateemaan liittyen ja muita oheisjuttuja, joita olen ajatellut mahdollisesti käyttää. Tällä hetkellä mennään siis ideointi asteella, mutta ehkä näistä jotain jää tuonne mielensopukkaan tai ainakin saa sitten vaikutteita, kun niitä omia koristuksia kaason kanssa yhdessä rakentelen ;)

Eilen ja tänään laitoin parvekkeelle isoon muovilaatikkoon ja kapeaan parvekelaatikkoon kasvamaan kahta erilaista auringonkukkaa. Toinen on koristeauringonkukka "sunspot" ja toinen on pikkuauringonkukkaa merkiltään "sunny babe". Tuo koristeauringonkukka kasvaa ainoastaan 50-60 senttiseksi ja tuo pikkuauringonkukka jopa metrin mittaiseksi...niin avomaalla, tuskin parvekkeella. Mutta ajattelin kokeilla, että millaisia parvekekukista tulee. Jos vaikka tulisi pienempiä kuin tavallisesti, juuri sopivia koristeluun ;) Jos siis kasvavat...ja tietääpähän ensi vuonna ainakin sen, että kannattaako niitä parvekkeella edes yrittää kasvattaa. Ja milloin niiden kukinta-aika on :)

Lisäksi ostin kaksi ulkomuratin taimea, jotka myös laitoin ruukkuihin, sellaisiin ihaniin pieniin sinkkisankoihin. Jos ne kasvavat, aion kokeilla auringonkukista ja muratista tehtyä asetelmaa. Ja tietysti niihin pieniin sinkkisankoihin <3 Aion testata myös asetelmien kestävyyden ja samalla kimpun kestävyyden, jos vaikka kimppuunkin saisi auringonkukkaa ja murattia :) Muratti kuitenkin tekee kimpuista ja asetelmista hyvin juhlavia, ainakin miun mielestä :)

En mie onneks hirvee perfektionisti ole XD Kaikki täytyy testata etukäteen, jotta voi sitten turvautua varasuunnitelmaan, jos ja kun alkuperäinen pettää. Miehän en ole mikään viherpeukalo ja luultavasti saan nämäkin kukat kuolemaan...(toisaalta tänä talvena olen onnistunut melkein tappamaan ja taas uudelleen virkistämään miun kirjovehkan!) Mutta näistä suunnitelmista tuon sitten kuvia näytille tännekin, kunhan kesä lähenee loppujaan :)

Nyt siis näitä idea kuvia:

Jo ihan ensimmäisenä päätettiin, että meille tulee maitotonkkaan kukat, ja hyvältähän se näyttääkin :) Sekaan voisi laittaa myös muita luonnonkukkia. Toinen ajatus miulla on ollut (mies ei jaksa vielä innostua näistä koristeista), että auringonkukkia laittaisi suuriin lasimaljoihin kellumaan. Pohjalle voisi laittaa vaikka vaaleita tai hopeisia koristekiviä...

Pöytäkoristeideaa, varsinkin tuo keskimmäinen, missä on juutinarupunos, näyttää todella hyvältä :) Ilman kynttilää ja kurpitsaa...

Ulkona lyhdyt, eikös elokuussa jo hieman ilta hämärrä? Ja keskimmäisessä kuvassa ihana sinkkiämpäri (joita miullakin on jo kaksin kappalein), johon voisi yrittää tehdä sitä kukka-asetelmaa. Kivetkin koristeena on aika kiva keksintö.

Vähän kimalletta ja kiveä...:) Ja toisessa kuvassa on tuikkujen välissä iki-ihanaa murattia, jota miekin haluisin juhlapaikalle jossain muodossa :)

Oiskohan tässä tältä erää ihan tarpeeksi. Mies jo huokailee tuossa vieressä ja haluaisi koneelle XD Se yhden tietokoneen kirous!

 

[[split]]