torstai, 18. elokuu 2011

Rouvaselämää :)

Niinhän siinä sitten kävi, että norppa ja apina saivat toisensa ja pappi sanoi aamen :) Hääpäivä oli oikein onnistunut (noh...pieniä kommelluksia lukuunottamatta) ja kaikki nauttivat olostaan, sekä me että vieraat! Päivä meni aivan liian nopeasti ja sen voisi elää uudestaan ja uudestaan. Onneksi kuvien katselemiseen ei kyllästy koskaan! Auringonkukat tosiaan kukkivat ja saatiin tilat koristeltua. Kukkaa tuli niinkin paljon tähän hetkeen, että niistä riitti 7 maitotonkkaan, 15 pöytäkoristeeseen sekä maljakoihin pitkin ja poikin Koivulaa :) Häämatkalle ei olla vielä keretty lähteä, kun miulla alkoi heti maanantaina työt, mutta hieman ollaan jo haaveiltu pienen "esimatkan" tekemisestä syyslomalla!

Tällä hetkellä kirjoittelen työkoneelta, ja töitä olisi vielä tänä yönä tehtävä, joten hääpäiväkertomus antaa vielä odottaa itseään. Mutta lupaan sen kuvien kera!

Täytyy vielä tähän lopuksi mainita hassu seikka, jonka olen nyt rouviintumisen myötä pistänyt merkille. Ennen häitä miulla oli tasan kaksi hääpainajaista...silloin ihan alussa, kun hääpäivä päätettiin ja noin pari viikkoa ennen h-hetkeä. Nyt rouviintumisen jälkeen olen nähnyt jatkuvasti hääpainajaisia! Unissa milloin mikäkin menee pieleen eikä homma toimi! Onneksi herätessä voi aina huokaista, että häät ovat jo menneet ja ne sujuivat meidän näköisesti ja täydellisesti! ;)

lauantai, 23. heinäkuu 2011

Uutta pöytäjärjestystä :)

Tässä uutta pöytäjärjestystä kuvitettuna :)

Ihan kuvan edessä olevat pöydät eivät kuulu järjestykseen vaan ovat vain siirretty edestä pois. Istumajärjestyskin on mietitty valmiiksi, mutta lopullista ei ole vielä tehty. Kaasot, Bestmanit aveceineen istuvat vasemmalla reunassa ja heti sen vieressä eturivissä vanhemmat ja sisarukset sekä mummot.

Pöytäjärjestyksessä on otettu huomioon se, että jokaisen pöydän väliin jää 120 senttiä väliä, jotta kaikki mahtuvat istumaan ja kulkemaan, varsinkin mie vannehameeni kanssa. Lisäksi emäntien pitää päästä tarjoilemaan lisää kahvia myös sivuilla istuville. Reunoilla olevissa pöydissä on myös kulkuvälejä pöytien välissä, jotta vieraiden ei tarvitse väistellä toisiaan ja nousta koko ajan paikaltaan.

Tää on nyt tämmöinen pikainen päivitys, yleisön pyynnöstä :) On vähän vaikeasti selitetty....

Lopuksi vielö fiilistelykuvaa kukkasista. Ruiskaunokit kukkivat ihan täyttäpäätä, samoin ruisolkikukat. Muut kukat ovat aloittelemassa kukintaa :)

 

 

lauantai, 16. heinäkuu 2011

KOLME VIIKKOA!!!!

Kolmen viikon päästä tähän aikaan rupeaa varmasti jo jännittämään ;)) Saatiin eilen tehtyä alustavaa istumajärjestystä...nyt kun pöytien järjestyskin meni aivan uusiksi. Käytiin keskiviikkona Koivulassa sommittelemassa pöytiä uudestaan ja siinähän vierähti koko päivä. Oltiin muuten melko väsyneitä illalla kun palattiin kotiin, toivottavasti ei hääpäivänä stressi sitten purkaudu samanlaisena väsymyksenä....

Kukatkin kasvavat ja kauhuksemme ruiskaunokit kukkivat jo!!!! Jääköhän mitään kukkivaa kukkaa enää jäljelle elokuuksi, jos auringonkukat päättävät pysyä nupuissaan? Ollaan kerätty ruiskaunokkia ja ruisolkikukkaa kuivattavaksi, joten niitä toivottavasti voi sitten käyttää, jos muuta ei ole tulossa.

Tässä oikeastaan nyt vain odotellaan. Kaikkea ei voi tehdä vielä, joten lepäillään nyt ja varaudutaan sitten hääviikon vilinään.

Miehen polttarit olivat viime vikonloppuna ja hauskat kuulemman olivat. Tulivat miehelle täytenä yllätyksenä, mikä olikin tarkoitus. Pukivat hänelle vaaleanpunaiset trikoot, verkkopaidan ja vauvamyssyn, ja lähtivät liikenteeseen :) Vähän mikroautoja, tikkareiden myyntiä, rastirataa, yleistä patsastelua ja laavuilua ja tietysti rittävä nesteytys olivat illan teemoja! Omia tässä odotellessa siis...vähän jo vainoharhaisuus alkaa nostamaan päätään ;))))

 

maanantai, 20. kesäkuu 2011

Morsiusparin pikarit ja hääkampaussuunnittelua

Kävin tänään huoltamassa kuontaloa häitä varten, eli leikkausta ja värjäystä ja samalla katsottiin luottokampaajani kanssa hiuskoristetta sekä tulevaa kampausta. Kätevää, kun voi normaalin kampaajakäynnin yhteydessä ilman erillistä veloitusta tehdä suunnitelmia :) Hiuskoriste jäi nyt kampaajan muokattavaksi ja hääviikolle on varattuna seuraava värjäys ja viimeinen leikkaus! Meikkaus- ja hääkampausaikakin on sovittuna. Naaman kampaus aloitetaan klo 9 ja hiusten meikkaus klo 10. Puoli yksitoista pitäisi olla tuleva aviovaimo kauniina ;D Mutta hääpäivän ohjelmasta myöhemmin lisää...

Ainii ja onhan se miehellekin nyt varattu naaman ja pään siistiminen :)

Käytiin miehen kanssa myös shoppailemassa. Ostettiin karaokea varten pari kansiota, joihin voidaan tulostaa biisilistat. Lisäksi ostettiin meidän kuoharipikarit ja ääriviivatarroja, joilla pikarit koristelin. Ensin meinattiin, että teettää pikareihin tekijällä koristelut, mutta eivät suostuneet meidän valitsemiin laseihin niitä tekemään, joten hätä keinot keksii. Saa nähdä miten tarrat kestää vauhdissa mukana, mutta ihan kivan näköisethän niistä tuli :)

Ruokapolitiikkakin otti edistysaskeleen, ja saatiin tilaukseen 12 kiloa norjalaista lohta fileinä. Ostetaan ruokatarvikkeet Prisman kautta, jotta saadaan vähän bonuksista takaisin päin ;)) Toimitusta pyydettiin perjantaille 5.8, joten toivotaan, että kala tulee, koska muuten menee ihan hieman tiukille!

 

lauantai, 18. kesäkuu 2011

Tehdyt ja tekemättömät

Ajattelin päivitellä tänne tilannetta tehdyistä ja tekemättömistä asioista, kun häihin on 7 VIIKKOA aikaa!

Tehdyt asiat:

  • morsiamen hääpuku ostettu
  • morsiamen korut (kaulakoru, rannekoru ja korvikset)
  • morsiamen kengät ostettu
  • morsiamen laukku ostettu
  • morsiamen hiuskoriste ostettu
  • sukkanauha ostettu
  • morsiamen kampaus suunniteltu ja kampausaika varattu
  • morsiamen meikkiaika varattu
  • sulhasen puku ostettu
  • sulhasen kengät ostettu
  • sormukset ja kaiverrukset hankittu
  • juhlapaikka varattu
  • kirkko varattu ja pappi toiveet esitetty
  • häämenu tehty
  • alustava budjetti laadittu
  • alustava vieraslista laadittu
  • morsiamen kampaus valittu
  • kaasot ja bestmanit pyydetty ja ovat suostuneet
  • seremoniamestari kysytty ja suostunut
  • keittiön emäntä kysytty ja varattu
  • keittiöhenkilökuntaa alustavasti tiedusteltu
  • kirkkoharjoitusaika sovittu
  • pappi varmistunut ja papin tapaaminen ennen häitä sovittu
  • kanttori varmistunut
  • häämusiikkikonsertissa käyty ja häämarssit sekä virsi päätetty
  • koirien hoitopaikka varattu
  • tyrnimarjat pakkasessa
  • kutsut tehty ja lähetetty
  • vieraat ilmottautuneet
  • hääkarkkien suunnittelu aloitettu ja materiaalit hankittu
  • servettirenkaiden teko aloitettu
  • pöytäjärjestyksen suunnittelu aloitettu
  • häämusiikin valinta aloitettu
  • hääpaikan äänentoisto testattu
  • kukat istutettu ja kukkapenkkejä hoidettu
  • Esteettömyystodistus hankittu ja toimitettu seurakuntaan
  • hääyöpaikka varattu
  • Leivät varattu leipomosta
  • Pöytäliinat varattu pesulasta
  • Booliviinat hankittu
  • Kuohuviini hankittu
  • Tievarsikyltit tehty
  • Saippuakuplat hankittu
  • Menutelineet hankittu
  • Valokuvaus varattu (potretit, vihkiminen, hääjuhla)
  • Vieraskirja hankittu
  • Alustava aikataulu tehty
  • Hääauto valittu ja kysytty
  • morsiamen kasvohoito varattu
  • morsiamen kasvohoito tehty

 

Tekemättömät:

  • Kanttorin tapaaminen
  • Emännälle soitto ja ruokamenekkien suunnittelu
  • Papin tapaaminen ja kirkkoharjoitus
  • Polttarit
  • Morsiamen alusvaatteiden osto
  • Morsiamen puvun lopulliset korjaukset
  • Sulhasen liivn ja kravaatin sovitus ja vuokraus
  • Morsiusparin kuohuviinilasit
  • Hääkarkit
  • Kaitaliinat
  • Servettirenkaiden valmistus ja servettien taittaminen
  • Hääkarkkien valmistus
  • Pöytäjärjestyksen tekeminen
  • Ruokien osto ja valmistus
  • Lantrinkien osto
  • Sulhasen sukat ostamatta
  • Lastenhuoneen suunnittelu ja tarvikkeiden osto
  • Vessakorien osto ja täyttö
  • Vieraskirjan koristelu
  • Maitotonkkien pesu
  • Boolimaljan hankinta
  • Tehtävälistan laatiminen
  • Kiitoskortit
  • Karaokelevyjen hankinta ja biisilistan laatiminen
  • hääkarkkirunot
  • Tanssittavan ja laulettavan hääbiisin valinta ja harjoittelu
  • Hääkimppu, heittokimppu, kaasojen kukat ja vieheet
  • Sulhasen parran ja hiusten trimmaus
  • sulhasen kasvohoito
  • morsiamen kynnet
  • morsiamen kihlan kiillotus

ja varmasti kaikkea muutakin on vielä tekemättä, mutta päivittelen taas :)

 MUOKS* 20.6.2011 Yliviivaan tekemättömät listasta niitä asioita, joita ollaan saatu tehtyä :))